torstai 23. huhtikuuta 2015





Parolan Panssari cc oli hyvä kisa kuten yleensäkkin.
Järjestelyt toimivat hyvin, reitti oli hyvä ja kaikinpuolin loistava kisa.
Oma ajo sujui olosuhteisiin nähden ihan hyvin.











                Paikanpäälle tuli myös kannustusjoukkoja:
                sisko miehensä ja kaksoistyttöjensä kanssa sekä myös äidin vanhemmat







Pyörä toimi kuin unelma ja tulos oli rankingin mukainen, mutta en kuitenkaan ole tyytyväinen omaan ajooni.
Kunhan tässä saa enemmän ajotunteja alle niin eiköhän tuo tuloksetkin parane

           
                                                                A- luokan lähtö







perjantai 17. huhtikuuta 2015


Jos laittais pitkästä aikaa jotain päivityksiä tänne

Alkuvuosi on ollut kaikenpuolin aika haastava.
On ollut siviilielämässä kaikenlaista.
Vakavia ja erittäin vakavia juttuja. Sairastumisia ym. mutta ei niistä sen enempää. Jollain vaan haluaa selitellä tätä päivityksien puutetta.

Ajot on jatkunu entiseenmalliin.
Kuten kuvista näkyy olin menneenä viikonloppuna sängellä päristelemässä.
Ja tulevana viikonloppunahan on Panssari CC ja sieltä se kesäkausi starttaa.
Mielenkiinnolla odotan mihin vauhti riittää
Isojen Poikien Luokassa.
Eli palailen Parolan kisan jälkeen kertomaan
kuulumisiani.